Meneillään olevan liittokokouskauden viimeinen valtuusto pidettiin Helsingissä sunnuntaina 26.5. Paikalla oli 31 varsinaista jäsentä ja yksi varajäsen, sekä hallituksen jäseniä, sisarjärjestöjä ja asiasta kiinnostuneita.
TUL:n valtuuston puheenjohtaja Jari Rantala, vt. puheenjohtaja Riku Ahola ja kokouksen sihteeri Antti Kempas kertoivat menneen kauden toiminnasta ja sekä valottivat myös tulevaan. Kokouksen puheenjohtajiston kertomuksen keskiöön nousivat TUL100 -tapahtumat, kansainväliset tapahtumat/koulutukset ja nuorisotoiminta. Ahola korosti puheessaan vahvasti TUL:n ja sen sen seurojen välistä aktiivisuutta. Ahola iloitsi erityisesti TUL:n yhteistyöjärjestö FIMU:n saamasta tuesta mamanetin jalkauttamiseen. Mamanet on yksi uusi kansainvälinen mahdollisuus TUL:n seuroilla.
TUL:n Pohjanmaan piirin edustajat Katja Kaivonen ja Tarja Tenkula olivat viimeistä kertaa mukana valtuustossa ennen kesäkuussa pidettävää liittokokousta, jossa valitaan uusi valtuusto ja hallitus. Pohjanmaan edustajat ovat olleet aktiivisia ja pidettyjä kokouksissa.
TUL:n seuroista osallistutaan Helsingin liittojuhliin lajeihin, joukkojen juhlaan ja International Show Competition:n. Suurimmat joukot lähtevät Kokkolan Jymystä. Jymyn vanavedessä tulevat Lapuan Ponnistus, Seinäjoen Sisu ja Kaskisten Veto. Liittojuhlaviikon avaus tapahtuu Kisakeskuksessa, jossa järjestetään kansainvälinen nuorisoleiri. Leirillä on osallistujia Kataloniasta, Italiasta ja Virosta, sekä tietenkin Suomesta. TUL:n veteraaneille on oma tilaisuus liittojuhlaviikonloppuna.
TUL ja TUL:n Pohjanmaan piiri suuntaa katseensa kohti tulevaa. Uusi piirihallitus kokoontui ensimmäisen kerran Lapualla viime viikolla. Piirihallituksen katseet on suunnattu syksyn tapahtumiin ja seurojen kanssa toteutettaviin tapahtumiin. Pohjanmaan piiri haki TUL:n läntisen alueen Liikkeelle! kuntokuukauden päätapahtumaa ja saikin sen. Tapahtuma toteutetaan syyskuun viimeisenä viikonloppuna Lapualla Simpsiön maastossa.