TUL:n nuoret kokoontuivat Tampereella pidettävään kick offiin 20.1. työväentalolle. Paikalle oli saapunut lähes kaksikymmentä Kemistä Turkuun väliltä. Ohjelmassa oli somemarkkinointiin perehtymistä, TUL:n vuoden tapahtumat ja kuulumiset alueilta.
TSL:n kouluttaja viestinnän erityisosaaja Terhi Meriläinen kertoi facebookista ja twitteristä, sekä niiden käytöstä markkinoinnista. Osallistujat, kuten kouluttajakin pahoitteli ajan kulua ja instagramin osuus jäi puutteelliseksi.
TUL:n nuorisotoimen vastaava Jarkko Tenkula kertoi vuoden tapahtumista. Erityisesti hän korosti ohjaajille suunnattuja hyvinvointikoulutuksia ja -tapahtumia. Tällainen on mm. Kisakeskuksessa 21.-22.4. (Kalenteri)
Nuorisovaliokunnan puheenjohtaja Riku Ahola veti tapahtuman yhteen ja hehkutti Tenkulan kanssa liittojuhlan ja TUL 100 vuoden merkitystä vuoden aikana.