Pääsihteerin vaihdos TUL:ssa
TUL:n Pääsihteeri Esko Ranto vaihtaa työpaikkaa. Uusi työpaikka löytyy Kustannus OY Demarin toimitusjohtajana 1.2.2010 alkaen. Kiitämme Eskoa menneestä ja toivotamme uusia, mielenkiintoisia haasteita lehtimaailman parissa. Eskon manttelinperijälle toivotamme innovatiivista otetta ja lukuisiin haasteisiin vastaamista.
Myös Pohjanmaalla tapahtuu muutoksia
TUL:n Pohjanmaan Piiri ry valmistautuu myös vallanvaihtoon. Piiri yli kymmenen vuoden ajan luotsannut Puheenjohtaja Esa Ahoselle valitaan seuraaja kevään piirikokouksessa. Piirihallitus kokee muutenkin isoja muutoksia, sillä pitkäaikaisista jäsenistämme Matti Kuusi ja Matti Hourula joutuvat jättämään paikkansa 12 vuoden ikäpykälän takia.
Pohjanmaan piiri menettää valtavan määrän osaamista ja TULlilaisuutta hallinnosta. Seurat, vetoan teihin ! Nyt on aika löytää uusia ja nousevia toimijoita piirimme organisaatioon ja hallinnon tehtäviin. Aika kuluu ja meistä jokainen on ollut nuori. Annetaan nuorisolle vastuun käsi ja tuetaan heidän astumista hallinnon ja toiminnan tiellä saadaksemme piirimme vielä aktiivisemmaksi.
Piirikokousedustajilla on siis todellakin roolia ensi keväänä. Piirin omien valintojen lisäksi piirikokousedustajat valitsevat toukokuussa pidettävään TUL:n liittokokoukseen liittokokousedustajat. Nyt on seuroissa keskustelun ja päätöksien aika.
Joygames helmikuussa Seinäjoella
TUL:n nuorisotapahtumaketju jalkautuu jälleen Seinäjoelle 05.-07.02.2010. Luvassa on toimintaa useassa eri lajissa. Voit ilmoittautua mukaan niin kisailemaan kuin talkoolaiseksi. Suurimmat lajit ovat ryhmätanssi ja jalkapallo. Tapahtumasta ja lajeista löytyy lisää tietoa www.joygames.fi sivuilta.
Vuoden valinnat edessä
Vuoden urheilijat (nuori ja aikuinen), seura, joukkue ja seuratoimitsija (päättäjä, valmentaja tms.) on haettavissa. Valinnat tehdään vuoden 2009 menestymisen ja toiminnan perusteella. Valinnan suorittaa piirihallitus tehtyjen esitysten pohjalta. Palkinnot luovutetaan piirikokouksessa. Ehdotukset piiritoimistoon 8.1.2010 mennessä.
Lomakkeiden täytön aika
Kirjeen liitteenä on useita lomakkeita. Täyttäkää ne huolella ja lähettäkää piiritoimistoon.
TUL:n Pohjanmaan piiri ry
Toiminnanjohtaja Jarkko Tenkula
Keskuskatu 17 60100 Seinäjoki
www.tulpohjanmaa.com
toimisto@tulpohjanmaa.com
p/fax 06 414 1961 gsm 044 355 5919