TUL:n läntisen alueen talvileiri pidettiin Sauvossa 4.-6.3. talvisissa olosuhteissa. Leirin teemana oli Italia. TUL:n Varsinais-Suomen ideanikkarit Annuli, Mia, Karo ja Kirsi olivat laatineet mielenkiintoisen ohjelman, jota ohjaajajoukko pääsi yhdessä toteuttamaan leiriläisten kanssa. Leiriläisiä oli saapunut läntisen alueen kolmesta piiristä. Ainoastaan hämäläiset puuttuivat joukosta. No hekin ehtivät mukaan kesäleiritunnelmiin, joka pidetään Seinäjoella 5.-10.6. RIEMULEIRI-2016 -esite.
Leiri alkoi majoittumisella, Italialaisen tunnelman tekemisellä ja tutustumisleikeillä. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit ollut mukana. Hiljaisuus laskeutui mökkikylään klo 22.00 ja viimeisetkin silmäparit sammuivat klo 23.00 mennessä. Ohjaajien päivä jatkui reilusti yli puolen yön, jotta lauantaipäivä oli saatu valmiiksi. Ja suunnittelu olikin tarpeen, sillä lauantain ohjelma oli ”työn” täyteinen.
Aamupalan jälkeen leiriläiset kirmasivat kohti uusia seikkailuja. Ohjelmassa oli ulkoleikkejä ja pulkkailua. Voi sitä riemun määrää, kun Jakken ja Artun tiimi vei 6-0 Karoa ja Pauliinaa. Ei ollut väliä pelattiinko haarapalloa vai vuoristorataa. Leikkien jälkeen suunnistettiin kohti pulkkamäkeä. Lunta oli juuri sopivasti ja mäen nyppylät olivat peilikirkasta jäätä. Lasten suusta kuuluiki, että tämä on parasta ikinä. Jii-haaa ja taas mentiin. Reilun parin tunnin reippailun jälkeen suunnitettiin kohti lounasta, joka oli tietenkin Italialaisittain Spaghettibolognese. Ja sehän kelpasi ulkoilun jälkeen. Päivä jatkui ulkoilun merkeissä pienen ruokalevon jälkeen. Ohjelmassa oli nimittäin Sauvon Monzan lumiradan aika-ajot. Ja löytyihän sieltä lähtöjärjestys, mutta se ei pitänyt loppuun saakka varsinaisessa kilpailussa. Kolmen kierroksen ajo vaatii tarkkuutta ja kestävyyttä. Sitä ei aika-ajojen nopeimmalla kuskilla ollut riittävästi. No mestarit löydettiin ja aika ruiskuttaa kuohuvaa (Olvi Kivennäisvesi). Formuloiden jälkeen alkoi hankipallomestaruuskilpailut. Vastakkain asettuivat Italian ylpeydet Roma, Inter ja Juventus. Ottelut olivat tasaisia ja pelit menivät ristiin, että kaikki olivat mestareita. Onnittelut kaikille, olette futissankareita.
Reipashenkisen liikunnan jälkeen palasimme sisätiloihin. Oli aika tehdä pizzaa. Ja kyllähän sitä sitten tehtiinkin. Oli ohutta, paksua, sydämen muotoista, Ässät -logon mallista ja vaikka minkälaista herkkua tarjolla. Pizzat olivat kisatuomareiden Artturion ja Jakkeliinin mielestä erinomaisia välipalaherkkuja. Kisapizzat tehtiin kolmen hengen ryhmissä ennen omien pizzojen valmistamista. Pizzojen paistuessa oli ryhmien tehtävä muuttaa ruokasali Italialaiseksi pizzaravintolaksi. Ruokailujen jälkeen pidettiin siivoustalkoita ja ruokalepoa ennen saunomista. Taisivat rohkeimmat käydä lumihangessa uiskentelemassakin. Oli illan kohokohdan aika saunan jälkeen. Poikkeuksellisesti pojat saunoivat ensin, sillä oli aika siirtyä Milanoon sovittamaan pukuja. Illan spektaakkeli oli valmis alkamaan. Asuja ja niiden kokonaisuuksia oli vaikka minkälaisia. Oi sitä timanttien (silmät) loistoa ja askelten kevyttä askellusta, kun catwalk täyttyi mitä ihanimmista hepeneistä. Mallimme olivat erittäin upeita ja he kantoivat upean ryhdikkäästi asunsa. Ei edes Jorma Jortsu Tanssii susien kanssa olisi pärjännyt paremmin. Ja nähtiinpä kuuluttaja keikalla Suoen oma poika Jope Jape Ruonansuukin.
Sunnuntaina oli perinteisen luontopolun aika. Kysymykset olivat hyvin paljon Italialaispainotteisia. Aiheena oli pastat, jalkapallo, rakennukset jne. Luontopolun jälkeen suunnistimme vielä pulkkamäkeen ja löytyi muutama uskalias Jakken kanssa frisbeegolf -radallekin. Päivä päättyi ruokailun jälkeen mökkien tyhjentämiseen ja pienimuotoiseen päätöshetkeen.
Onneksi kesä on pian ja jälleen nähdään leirikaverit Seinäjoella. Ai niin, kyllä tänne muutkin saa tulla. Itse asiassa, tänne kannattaa tulla. Mukavia leiriläisiä, asiansa osaavia ohjaajia, hyvää ruokaa ja paljon tekemistä. Aika ei tule pitkäksi. Nähdään Seinäjoella 5.-10.6.2016.
Kuvia tulee lisää sivustolle lähipäivinä.