TUL:n Pohjanmaan piirin P-12 jalkapallon piirijoukkue kokoontui ensimmäistä kertaa yhteen testiturnaukseen TUL:n satakunnan piirin avoimeen PM-jalkapalloturnaukseen. Joukkue pelasi itsensä mestariksi puhtaalla pelillä.TUL:n Pohjaamaan piirin alueella, kuten muissakin piireissä on käynnistetty TULe urheiluseuraan liikkumaan -hanke. Pohjanmaan piirin alueella otettiin hallituksen jalkapallotoimijoiden toimesta härkää sarvista ja käynnistettuun piirin oma jalkapalloilun kehittämishanke, jonka tavoitteena on kehittää niin seuratoimijoita, mutta niin myös tekijöitä kentällä. Pohjanmaan piirin teemana onkin tässä kohtaan hyvin palloliittomainen ajatus ja termi ”pelaajakehitys”. Tavoitteena on tarjota mahdollisuus pelaajille harrastaa liikuntaa vielä paremmin hoidetuissa ja osaavissa seuroissa unohtamatta sen pelaajan omaa kehittymistä ja kasvamista urheilijana ja ihmisenä.
Piirin joukkue (TTP Team TUL Pohjanmaa) koottiin kolmesta seurasta: FC Kiistosta, Lapuan Ponnistuksesta ja Pietarsaaren Innosta. Valmentajien käytyjen neuvottelujen pohjalta seurat lähettivät 6-8 pelaajaa turnaukseen ja osan taustatoimijoistaan. Suuri kiitos tapahtuman onnistumiselle oli seuraihmisten avoin ja myönteinen suhtautuminen lähteä projektiin mukaan. Ja mikä parasta se positiivisuus tarttui hyvin sujuneiden pelien ja mukavan yhdessä olon tuloksena myös poikiin, sillä kaikkien suupielissä ja ajatuksissa oli jo seuraava tapahtuma.
TTP kohtasi ensimmäisessa ottelussaan PiTU:n Pihlavalta. Ottelu oli tasainen ja ja PiTU:n liukas pienikokoinen kärkipelaaja aiheutti suoraan bussista kentälle juosseelle TTP:lle vaikeuksia. Ottelu kääntyi pelin edetessä TTP:lle, joka voittikin ottelun lopulta 2-1. Seuraavaan otteluun TTP juoksutti kentälle 10 uutta pelaajaa, jotka hoitelivat Musan Salaman samoin 2-1 lukemin. Näiden avausotteluiden jälkeen joukkueen kipsi ja vieraskoreus oli tiessään. Pojat alkoivat jo tuntea toisiaan ja pelissä se alkoi näkymään jalkoihin napsahtavina syöttöinä. Upeat seinäsyötöt, taustakierrot ja laukaukset värittivät otteita FC Jazzia ja ToVea vastaan, jotka joutuivat myöntämääm TTP:n 5-0 ja 8-2 paremmiksi.
TTP pelasi itsensä mestariksi puhtaalla pelillä. Joukkuetta valmensi ja huolsi turnauksessa Petri Auvinen Lapualta ja Sauli Vuorinen Vaasasta. Juoksevien asioiden hoidosta ja kuvauksesta vastasi Jarkko Tenkula. Iso kiitos vielä kaikille muillekin mukana olleille vanhemmille ja ennenkaikkea pelaajille, jotka joukkueen muodostivat. Linja-autossa on hauska matkustaa, linja-autossa on tunnelmaa, kun verkko heilahtaa ja huuto kajahtaa, niin kyllä meitä kaikkia naurattaa.
Joukkueessa pelasivat: Joonas Pohjasmäki, Robin Lantela, Niko Mäenpää, Johannes Hakola, Jani Kattelus, Aatu Kujanpää, Joni Auvinen, Mikko Sotikoff, Ossi Kivipuro, Arttu Happonen, Obinna Nzeh, Marcio Severino, Abdi Hassna, Niko Hernesniemi, Anthony Olusanya, Mauro Severino, Jesse Suuronen, Tony Puska, William Vuorinen, Valtteri Norrena ja Eetu Pykkö.