TUL:n Pohjanmaan piirin seuraväki otti kolmannen kerran suunnan kohti Uumajaa. Tällä kertaa agendalla oli piirin tulevaisuuden suunnitelmat niin toiminnallisesti kuin hallinnollisesti. Lisäväriä risteilylle toi vastavalittu TUL:n pääsihteeri Riku Tapio. Hänen puheensa oli vähintäänkin virkistävää vaihtelua, rehellistä tarinaa ja viiltävää analyysiä tulevasta.
Tilaisuuden avasi piirin puheenjohtaja Ari Tuurinmäki. Hän kehui piirimme aktiivisuutta TUL100 tapahtumassa ja erityisesti seurojen urheilijoiden aivan loistavasta vuodesta niin kansallisilla kuin kansainvälisillä kilpakentillä. Seuramme ovat panostaneet niin matalankynnyksen toiminnan kehittämiseen, mutta antaneet ja luoneet mahdollisuuksia yksittäisille urheilijoille.
Kahden viikon työkokemuksella estradin valtasi pääsihteeri Riku Tapio. Hän ottikin tilan käyttöön ja antoi palaa. Hänen alustuksensa pohjalta nousikin hyviä aihioita risteilyn ryhmätöihin, joita työstettiin puolentoistatunnin ajan.
Aktiivisinta keskustelua herätti piirin urheilijoiden ja toimijoiden palkitsemiskriteerien määrittely. Keskustelun tavoitteena oli antaa kentän äänelle tilaa ja työrukkasia työryhmälle, joka asiaa valmistelee. Palkitsemista pidettiin tärkeänä ja tilaisuuksia hienoina. Niitä tulee ehdottomasti jatkaa, oli keskustelun anti. Työryhmä sai apuja, mutta myös harmaista hiuksia. Piirin hallitus tekee päätöksen asiasta seuraavassa kokouksessaan ja näitä kriteerejä tullaan noudattamaan tämän vuoden palkitsemisia mietittäessä.
Uumajassa tutustuimme liikuntatieteelliseen ja pääsimmekin paikan päälle nauttimaan naisten kiihkeästä lentopallo-ottelusta, jonka kotijoukkue käänsi itselleen 3-2 lukemin. Hallin seinällä roikkui salibandyn mestaruusviirejä niin Ruotsista ja kuin Euroopasta.
Edellisellä reissulla saimme nauttia Navetin esittelystä ja se veti hiljaiseksi. Samaa voi sanoa Iksun toiminnasta. Karehdin aidosti ruotsalaista infraa ja kokonaisuuksia hahmottamista. He todellakin ovat rakentaneet liikuntapaikat liikkujille ja harrastajille. Tilasta löytyi kiipeilyseinästä biitsikenttiin ja väliin mahtui kaikki mahdolliset mailapelit kuntosalineen ja palloiluhallineen. Ja mikä parasta, kaikkialla oli käyttäjiä. Ruotsalaiset ovat liikuntakansaa ja yhteiskunta liikuntamielinen.