Tulevana lauantaina vietetään kansallista hiihtopäivää. TUL:n Pohjanmaan piirin seuroista Ähtärin Valpas ja Lapuan Ponnistus ovat mukana järjestämässä kolmea eri hiihtotapahtumaa. Ähtärissä on mahdollisuus osallistua Mustikkavuorella, keskustan kuntoradalla, Kellomäessä, Mesikämmenen kuntoradalla, Honkiniemessä, Myllymäellä, Itä-Ähtärissä, Peränteellä ja Alastaipaleella. Lehtimäen puolella hiihtomaastot löytyvät Valkeajärven maastosta. Hiihtopaikoilla löytyy postilaatikot, joihin kannattaa nimensä raapustaa ja olla mukana arvonnassa.
Lapualla hiihdetään viikonloppuna niin pimeässä kuin valoisassa. Lauantain Fröötilän retki tehdään otsalamppuhiihtona klo 17:30 alkaen ja sunnuntaina saa hiihdellä pitkin päivää. Lähtö lauantaina tapahtuu Ritapuiston parkkipaikalta. Mukaan voi ottaa evästäkin ja ennen kaikkea reipasta retkimieltä.
TUL:n Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Jarkko Tenkula kehoittaakin kaiken ikäisiä ja tasoisia hiihtämään kansallisen hiihtopäivän ja vaikkapa tulevien olympialaisten merkeissä tulevana viikonloppuna. Saas nähdä, nähdäänkö punainen hiippalakki tai Sisu -pipo heilumassa edellämainituissa paikoissa vai kenties Jouppilanvuoren maastoissa.