TUL:n Pohjanmaan piiri vietti hienon TUL päivän juhlan Seinäjoen nuorisokeskuksessa. Ohjelmassa oli laadukasta teatteria Teatteri Eurooppa nelosen esittämänä. Heidän ohjelmistossaan oli ensin lapsille suunnattu Pulupoi ja poni ja varttuneemmalle väelle kohdistettu Kankkulan kaivolla. Päivän aikana pidettiin piirihallituksen kokous ja parhaiden palkitsemistilaisuus.
TUL:n Pohjanmaan piiri voi olla ylpeä seuroistaan ja itsestää, sillä jälleen oli palkittavien taso kova. Vuoden urheilijana palkittiin Lapuan Ponnistusta edustava Tuomas Hautala. Hänen meriiteistään löytyy mm. voimanoston MM-kulta, nuorten ja yleisten sarjojen Suomenmestaruudet sarjassa 120 kg. Vuoden nuoren urheilijan tittelin nappasi itselleen Himangan Roimaa edustava Rasmus Pöyhtäri, joka voitti tähtäinjousen sisähallimestaruuden ja SM-pronssia ulkoradoilla sarjassa juniorot 17 v. Vuoden valmentajana palkittiin Kokkolan Jymyn voimailijoiden taustalla toimiva Mats Finne. Mainittakoon, että hänet palkittiin jo vuoden valmentajana niin Kokkolassa kuin lajiliitossa. Hänen valmennattavillaan on useita MM-, EM-, PM- ja SM-mitaleja. Vuoden seuratoimija löytyy Vaasan Palosaarelta ja paikallisesta urheiluseurasta. Hän on pitkän linjan seuratyöläinen Matti Kuusi. Hänen vastuullaan on useat talkootapahtumat ja järjestelyt vuodesta toiseen. Sen lisäksi Matti on edelleen seuran varapuheenjohtaja. Vuoden seurana palkittiin hyvään draiviin tekemisessään päässyt ja viime vuonna yhden suurimmista, ellei jopa suurimman junioriliikuntatapahtuman järjestänyt Vaasan Kiisto. Sen lisäksi seura on rohkeasti tarttunut nykyajan haasteisiin palkkaamalla seuraan seurakehittäjän ja panostanut nykyaikaisen viestinnän kehittämiseen. Lentopalloilun lisäksi seuralla on hyvää aktiivista keilailu ja voimailutoimintaa, sekä kuntoliikuntaa.
Elämäntyö -koru jaettiin piirissä kolmannen kerran. Aikasemmin sen ovat saaneet Aila Haapala Vaasan Toverit ja Eila Pohjonen Kokkolan Jymy. Tänä vuonna palkinto meni itseoikeutetusti TUL:n veteraanijaoston puheenjohtajalle ja seura-aktiiville Anja Auviselle Ykspihlajan Reimaan. Anja on toiminut TUL:ssa seuroissa aina viidentoistaikävuoden jälkeen erilaisissa tehtävissä. Tie kävi Lappeenrannasta ja Ykspihlajaan yrittäjäksi ja Reiman yhdeksi voimahahmoista.