TUL:n Pohjanmaan piiri, Kaskisten Veto, Lapuan Ponnistus, Seinäjoen Sisu ja Ähtärin Valpas järjestivät syksyn aikana neljä upeaa luontoliikuntatapahtumaa. Tavoitteena oli liikunnan ja hyvän olon lisääminen, paikallistuntemuksen lisääminen, verkostoituminen ja seuraväen aktivointi. Kokemukset olivat sen verran positiiviset, että toimintaa jatketaan ensi vuonnakin. Uutena paikkana mukaan on ilmoittautunut jo Kokkola.
Kiertue starttasi eksoottisesta Sälgrundin saaresta. Tämä piirin leireistäkin tuttu paikka tarjosi saaristoluontoa ja meren elämään osallistujille. Kaskisista suuntasimme Nurmon Paukanevalle, jossa Etelä-Pohjalainen suomaisema tarjosi parhaita palojaan ja laavutreffit ajatusten vaihtoa. Arpaisten kangasmetsät järvimaisemineen olivat järvi-Suomea parhaimmillaan. Kiertue päättyi syyskuun lopussa Lapuan Simpsiölle Rytilammen ja Piispanlenkin kiertoon. Osallistujat pääsivät todistamaan kurkien poislähtöä. Se ei voinut jäädä kuulematta, sillä meteli oli korvia huumaava. Uskaliaimmat pulahtivat lenkin jälkeen piristävälle lampiuinnille.