TUL:n Pohjanmaan piirin seurat viimeistelevät Helsinkiin suunnattua retkeä kohti TUL100 kisaviikonloppua. Viikonlopun aikana seurat osallistuvat useisiin eri lajeihin ja nauttivat taidokkaista esityksistä niin teatterilla kuin jäähallissa. Esityksissä nähdään yli 2000 esiintyjää.
Kokkolan Jymyn ja Kaskisten Vedon voimistelijat, Sisun ja Ponnistuksen palloilijat, sekä pienempien lajien yksittäiset osallistujat kisaturisteineen pitävät huolen siitä, että Pohjanmaa näkyy ja kuuluu isolla kirkolla kesäkuun toisena viikonloppuna.
Vapaa-aikaakin reissulla on, joten Linnanmäki tulee tutuksi ainakin palloilijoille. Sisun ja Ponnistuksen pojilla on suunnitelma selvää; futista, kulttuuria ja huvituksia. Siitä on hyvä liittojuhlaviikonloppu tehty vakuuttavat liittojuhlakonkarit Tuurinmäki ja Tenkula yhteen ääneen.
Liittojuhlaviikonloppua edeltää kansainvälinen nuorten leiri Kisakeskuksessa. Sisuslaisista mukana Erasmus Sport +hankkeen kautta mukana ovat Taija Luoma ja Nea Kunto.