Pitkä kuuma kesä…on pian takanapäin, kuten kesän leiritkin. Pohjalaisia leireilijöitä on nähty ainakin Pohjantähti -leirillä ja Läntisen alueen Riemuleirillä Nokialla heinä-elokuun vaihteessa. TUL:n läntisen alueen leirejä on järjestetty vuoroin eri piirien alueella ja nyt oli Tampere-Satakunta -akselin vuoro toimia järjestäjänä.
Riemuleiri on toiminnallista yhdessä oloa, jossa on sopiovassa määrin vapaa-aikaa. Leiri toteutetaan pääasiassa vapaaehtoisvoimin ja mukana järjestelyissä on iso joukko nuoria toimijoita. Leirien kierrättäminen taasen antaa vaihtelua vetäjille, kun vastuutehtävät vaihtelevat ja alueelliset kulttuuri/toiminta erot antavat oman mausteensa leirien sisällön tuottamiseen siinä missä leiripaikatkin. Tämän kertainen leiripaikka sijaitsi Nokian Kuusistossa ja puitteiltaan oikein hyvä tällaiselle porukalle.
Riemuleirin leiripäällikkö Hannu Harju toivotti leiriläiset tervetulleeksi leirille sunnuntaina 29.7. Leiriläisiä oli Nokialta ja sen ympäristöstä, sekä Turun seudulta, Porista, että Pohjanmaalta Kaskisista ja Seinäjoelta. Ilahduttavaa oli nuorten apuohjaajien määrä kokeneiden ohjaajien rinnalla. Leirikylien päällikkyydet olivat Annemari Keltamäen ja Nea Kunnon vastuulla. Keittiössä kokkisotaa kävivät Mia Salonen ja Jarkko Tenkula loihtien toinen toistaan herkullisempia leiriaterioita niin pieneen kuin suureen nälkään. Ruoka maistuikin erinomaisesti, mikä sai keittiöväen hyvälle mielelle.
Leirillä leikittiin ja pelattiin päivittäin perinneleikkejä. Kelien helliessä leiriväkeä oli päivittäinen uiminen yksi kohokohdista. Unohtaa ei sovi leirikastetta, jossa jokainen leiriläinen sai antautua tai ylittää itsensä. Kaikki leiriläiset läpäisivät kasteen ja saivat riemuleiriläisen arvonimen. Helppoa ei ollut apuohjaajillakeen, kun leiriläiset pääsivät kastamaan heidät torstaiaamuna. Leiripäällikön kaste meni ainakin allekirjoittaneelta ohi…toki keittiössä riitti sen verran vipinää, että ihan kaikkea leirillä tapahtunutta ei nähnyt tai ehtinyt rekisteröidä. Toki yläkerran Herra huolehti kaikkien kasteesta uudelleen tiistai-iltapäivällä. Vettä tuli kuin Esterin mekosta tunnin verran, mutta suurimmilta vahingoilta vältyttiin ja niinpä telttailu jatkui normaaliin tapaan.
Keskiviikkopäivä vierähti iloisissa tunnelmissa Särkänniemessä. Siellä oli tarjolla jos jonkinmoista vimpainta. Tukkijoki ja X taisivat olla leiriväen suurimmat suosikit. Rauhallisemmasta tunnelmasta sai nauttia Koiramäen tunnelmissa, akvaariossa tai planetaariossa. Päivän päätteeksi järjestettiin lettukestit.
Torstain paikallinen erikoisuus oli päivän kohokohta. Hellepäivän suihkuralli paikallisen vapaapalokunnan toimesta sai hymyn huulille ja helpotuksen keholle niin pienelle kuin vähän suuremmallekin leiriläiselle. Suihkun jälkeen olikin pesujen aika ja valmistautuminen Thursday Night Fever -iltaan, jossa musaa soitti nuori neiti Vuorela. Isä Mikko oli suorastaan liikuttuneessa tilassa illan päätteeksi. Liekö johtunut huomanneensa vanhentuneen vai tyttären saamasta suosiosta. Discossa oli erinomainen tunnelta alkubiiteistä lähtien. Osa ohjaajistakin innostui irrottelemaan jäseniään näyttävillä mooveilla.
Päivät alkoivat ja päättyivät lippuaukiolle ja aamuisen leiriläisten TUL:n nuorten marssi kaikui komeasti Kuusiston leirintäalueella. ”Kulje näin, kulje näin, kulje pystypäin” ja mehän kuljemme nyt ja aina.
Iso kiitos kaikille mukana olleille ohjaajille, jotka mahdollistitte tämän leirin toteutuksen omalla osaamisella jaaktiivisuudella. Ensi vuonna leireillään TUL 100 teemalla Turun Sauvossa 28.7. – 2.8.2019.
Tästä pääset vielä Pyryn leiriblogiin.
TUL -hei, hei hei!
Jarkko Tenkula
TUL:n monitoimiosaaja ja keittiöpäällikkö