TUL:n Pohjanmaan piiri tarjosi jäsenseuroilleen mahdollisuuden osallistua kansainvälisen majakkapäivän ja Liikkeelle! kuntoliikuntakuukauden avajaistilaisuuteen lauantaina 20.8. Kaskisen Skälgrundissa.
Seinäjoen Sisun valmentajat olivat päättäneet osallistua tyhy -päivän ja pienen muistamisen merkeissä saaristolaispäiville. Ohjelmassa oli hyvää seuraa, mölkkyä, luontopolkua ja tottakai lohisoppaa. Sisulaiset juhlistivat samalla 200 jalkapallolisenssin rajan rikkoutumista. Tätä ei ole aikaisemmin tapahtunut seuran 86 vuotisen historian aikana.
Mölkyn heittoon osallistuivat myös Kaskisten Vedon toimijat. Ei pelattu seuraotteluita, mutta todettakoon Isä ja poika Jalavan yhteistyön olleen jokaisella heittokierroksella voitokasta.
Pohjanmaan piirin Liikkeelle! tapahtumat jatkuvat ma 5.9. jalkapalloilun perhetapahtumalla, sekä 11.9. Kyrkösjärven ympäripyöräilyllä ja Paukanevan vaelluksella. Tapahtumaketju päättyy Arpaisten lenkkiin Ähtärissä, mutta sitä ennen kierretään Simpsiön maastoissa 25.9.