TUL:n Pohjanmaan piirin jalkapallon kehityshanke potkaistiin käyntiin tiistaina 8.6. kun piirihallituksessa istuvat jalkapalloihmiset järjestäytyivät lajin omaksi jaostoksi ja aloittaen samalla hankkeen eteenpäinviemisen. Jalkapallojaoston puheenjohtajaksi valittiin piirin puheenjohtaja Ari Tuurinmäki.TUL:n Pohjanmaan piiri sai jalkapallotoimintaansa kehittämään ja aktivoimaan lähtevän jalkapallojaoston. Sen puheenjohtajaksi valittiin Lapuan Ponnistuksen Ari Tuurinmäki ja varapuheenjohtajaksi Seinäjoen Sisun Mika Keltamäki. Jaoston muut jäsenet ovat Pekka Kivisaari, Ari-Pekka Harju ja esittelijänä Jarkko Tenkula.
Jalkapallojaoston tehtävänä on huolehtia piirin alueella tapahtuvasta jalkapallotoiminnasta yhteistyössä SPL:n Vaasan piirin kanssa tarjoamalla rinnakkaisia palveluja ja tukimuotoja, joiden avulla Suomalaista jalkapallotoimintaa viedään eteenpäin.
Piirihallitus on käynnistänyt jalkapallon kehityshankkeen, jota lähtee viemään eteenpäin lajin erikoisjaosto. Sen tavoitteena on kehittää pelaajia, seurajohtajia/toimijoita, seuraa ja piiritoimintaa.
Hanke käynnistyy elokuussa tehtävällä kyselyllä seuratoimijoille, vetäjille, joukkueenjohtajille, sekä mahdollisesti myös junioripelaajille.