Kevät on erilainen. Ilmassa on pölyä, purot lorisevat, linnut laulavat ja puihin on ilmestynyt silmuja. Aivan kuin kaikki olisi ennallaan, mutta ei sinne päinkään. Urheilukentillä ei kuulu lasten ääniä, koulujen pihat ovat hiljentyneet ja urheiluseuroissa on ”tauko” – Covid 19 tauko.
Seurojen kevätkokouksia, piirikokoukset ja monet muut kokoontumiset ovat siirtyneet tulevaan aikaan. Toki monissa seuroissa on otettu käyttöön uusia harjoittelumenetelmiä. Voimistelua ja tanssia striimataan verkkoon, kokouksia pidetään teamsissä ja puhelimessa ja ihmisten kohtaamiset ovat vähentyneet. Muutos on suuri, sillä varma kesän merkki kansallisten sarjojen avaus siirtynee heinäkuulle ja massatapahtumia on siirretty tai peruttu.
Tämä aika antaa meille myös mahdollisuuden itsensä tutkiskeluun, kehittämiseen ja rauhoittamiseen. On aika olla itsekäs hyvällä tavalla ja ottaa takaisin niitä toisille pyyteettömästi annettuja hetkiä. Ja hyvä on aikaa itselle ottaa ja perheelle antaa, sillä koronan poistuessa ja yhteiskunnan avautuessa koneemme käynnistyvät vahvana ja entistä tarpeellisempana, sillä ihmiset kaipaavat toimintaa. Aika on avannut myös silmiämme, lähiliikuntapaikat, metsät ja polut ovat nousseet ansaittuun arvoonsa.
TUL:n Pohjanmaan piirissä syksyä odotetaan innolla, sillä TUL Joy Games -tapahtuma ja seurapäivät järjestetään Seinäjoella lokakuun ja marraskuun viimeisinä viikonloppuina.
Kunnat ovat alkaneet soitella yli 70 tai 85 vuotiaita asukkaitaan läpi. Mekin voisimme seuroissamme tarttua luuriin ja kysyä, kuinka jaksat ja tarvitsetkos apua? Hienompaa voisi olla kirjoittaa kirje, ” Hei, kirjoitan sinulle ensimmäistä kertaa. Kuinka voit ?”
Ollaan positiivisiä, mukaudutaan muutokseen ja pidetään sitä mahdollisuutena. Pääsiäisterveisin…
Jarkko Tenkula
Toiminnanjohtaja