TUL:n Pohjanmaan piiri perustettiin 9.3.1919. Alunalkaen piirin nimi oli Vaasan piiri ja perustamispaikka oli Seinäjoki. Tasan vuosi perustamisesta lähes 200 juhlavierasta osallistui piirin vuosijuhlaan Palosaaren järjestötalolla.
Päivä oli pyhitetty seuraväelle ja juhlat seuraväen näköiset. Ohjelmassa oli Vaasan Eläkkeensaajien ja Tähkä -kuoron yhteisesitys, Kokkolan Jymyn Sunnuntairyhmä, palkitsemisia ja puheita. Ilta jatkui Pisaroiden lauluteatterilla, Vaasan Harmonikkakerhon soitolla ja iltaa vauhditti Hippi Hovi co. Meno jatkuikin illan myöhäisille tunneille.

TUL:n Pääsihteeri Risto Korpela toi TUL:n tervehdyksen. Korpela jakoi vuolaasti kehuja piirin luottamushenkilöille, jotka toimivat liiton hallituksessa (Tuomisto) ja valtuustossa (Kaivonen ja Tenkula). Heidän toimintansa on ollut aktiivista, kantaaottavaa ja rakentavaa. Korpela haastoi piirin väkeä TUL100 tapahtumaan Helsinkiin. Pohjanmaalta on aina lähdetty ja uskon vahvasti, että niin tulevanakin suvena.
Nuorilla tulee olla mahdollisuus harrastaa ja liikkua
Kansanedustaja Jutta Urpilainen aloitti puheensa juhlallisesti TUL:n nuorten marssin sanoin ” Kulje näin, kulje näin, kulje pystypäin” jatkaen muistelemalla omia liittojuhlamuistoja kenttäohjelmissa ja Kokkolan Jymyn harjoituksia. Hän korosti urheiliseuran olevan erinomainen paikka kohdata niin voittoja kuin tappioita. Urheiluseurassa on hyvä harjoitella molempia tunteita ja kokemuksia.

Urpilainen pitää erityisen tärkeänä veikkausvoittovarojen ja kuntien tukea seuroille, koululiikunnan lisäämistä ja liikunta- ja leikkipaikkojen rakentamista, sekä pyöräteidän lisäämistä. Lapsella tulee olla oikeus harrastaa. Onneksi eduskuntapuolueissa on yhtenevä näkemys yhden harrastuksen takuusta lapsille ja nuorille.
Suomessa elää arviolta noin 120 000 lasta köyhyydessä. Heidän lähtökohtansa elämälle ovat valitettavasti varsin erilaiset kuin perheissä, joissa vanhemmilla on vakiintunut hyvä toimeentulo. Urpilainen pitää suuressa arvossa TUL:n toiminnan lähtökohtaa, joka on juuri tasa-arvon edistäminen. Lasten ja nuorten liikunnan tukeminen sekä matalan kynnyksen liikuntamahdollisuuksien järjestäminen kuntoliikkujille ovat juuri sitä tasa-arvotyötä, jolla pyritään mahdollistamaan liikuntaharrastus ja liikkumisen ilo kaikille, lähtökohdista tai varallisuudesta riippumatta. Tämä on näkynyt muunmuassa seurojen keräämissä maksuissa tai aktiivisuudessa, joilla kuntien liikuntasalien vuokria on pyritty alentamaan ja saamaan ne lapsi- ja nuorisoliikuntaan maksuttomiksi
Tästä juhlapuhe kokonaisuudessaan.https://tulpohjanmaa.com/juhlapuhe-ju-2/
Anette Tunkkari vuoden urheilija
Voima se on mikä jyllää, kun TUL:n Pohjanmaan piirissä palkitaan urheilijoita. TUL:n Pohjanmaan piirin seurat ovat hyviä, puhtaita ja voimakkaita seuroja. Kärkitrion voimailussa muodostavat Kokkolan Jymy, Lapuan Ponnistus ja Vaasan Kiisto. Tämän vuoden parhaiden urheilijoiden palkinnot jakoivat Etelä-Pohjanmaan Osuuskaupan market puolen resurssipäällikkö Mikael Luotola ja samaisen kaupparyhmittymän edustajiston jäsen Tarja Tenkula.
Vuoden urheilija
Anette Tunkkari, Kokkolan Jymy, laji voimanosto
”Vuoden urheilijalle niin kansalliset kuin kansainväliset nostolavat ovat
tulleet tutuksi. Yläjärvi, Siilinjärvi, Tampere, Vantaa, Ranska ja Luxenburg
–tuliaisena on useasti ollut mitaleja. Viiden SM-kullan lisäksi Anette saavutti
EM-pronssia, EM- ja MM viides sija, Suomen ennätykset kaikissa lajeissa.
Vuoden nuori
urheilija Sofia Sällinen, Kokkolan Jymy, laji voimanosto
”EM-kultaa ja hopeaa, MM-hopeaa,
sekä pari SM-kultaa. Tämä nuori voimanainen ei juuri esittelyjä kaipaa, sillä
tulokset puhuvat puolestaan.
Vuoden veteraani urheilija Tomi Halmesmäki, Lapuan Ponnistus, laji voimanosto
”Vuoden veteraaniurheilija tulee Lapualta. Tämä nuorekas ja voimakas vaikuttaja niin saleilla kuin hallintotehtävissä kirjautti itselleen viime kaudella klassisen penkkipunnerruksen, toistovoimapunnerruksen ja maksimivoimapunnerruksen suomenmestaruudet, sekä toi Ranskasta tuliaisena Euroopan mestaruuden ja Vantaalla järjestettävissä MM –kisoissa voitti hopeaa.
Vuoden valmentaja tai
ohjaaja: Heino Heikkinen, Vaasan Kiisto, painonnosto
”Tämä pitkän linjan kiistolainen on ollut tuttu näky lentopallokentillä ja
painonnostosaleilla. Itseharrastamia lajeja edellisten lisäksi on yleisurheilu
ja tanssi.
Vuoden seuratoimija:
Jukka Dahlströn, Kotirannan Kunto, pöytätennis
” Vanhan liiton mies, jonka valitsisin aina omaan tiimini kilpailuja
järjestäessäni, kuvaili kaima poika Seinäjoelta vuoden seuratoimijaa. Hän on
tunnollinen ja tarkka, voi kaiketi sanoa, että täydellisyyteen pyrkivä. Seurat
elävät ja hengittävät samaa ilmaa toimijoiden kanssa. Tämä mies on elänyt
Kotirannan Kunnon kanssa ja elää edelleen. Hän on Mr KoKu ja mies Pohjanmaan
liigan takaa.
Vuoden joukkue:
Lapuan Ponnistus P-17 futsal –joukkue
”Päästäkseen SM-lopputurnaukseen lajissa, jota pelataan kaikkialla
maailmassa, on jo saavutus. Täytyy voittaa ensin sarja, karsinnat ja saadakseen
mitali SM-lopputurnauksessa on saavutus, johon ei ihan kaikki joukkueet pysty.
Ja kun sen tekee uudelleen toisena kautena peräkkäin, tosin mitalista ei vielä
tiedä, sillä turnaus pelataan ensi viikonloppuna, mutta toivotaan joukkueelle
menestystä.
Vuoden seura:
Himangan Roima
”Intohimoa ja urheilua, kotiseuturakkautta ja uudistumiskykyä, siitä on
vuoden urheiluseura tehty. Seuralla on Keski-Pohjanmaalla oma talo ja plassi
mökkeineen. Samoissa paikoissa seuran nuoret suomenmestari jousiampujat
pääsevät harjoittelemaan tarkkuuttaan. Onpa niissä tiloissa piirin
nuorisoleirejä ja –koulutuksiakin pidetty. Lentopallon pelaajat ovat
menestyneet ja näkyvät viikottain sosiaalisen media kanavissa. Seura on tehnyt
määrätietoista työtä ja nyt se työ alkaa näkymään.
Vuoden maineteko:
Ähtärin Valpas
”Aina kun toiminnan liekki leimahtaa uudelleen, syttyy taivaalle tähti tai
kax. Se saa niin tekijöiden kuin sidosryhmien hengityksen kiihtymään ja sydämen
sykkimään kiihkeämmin. Jälki mikä syntyy tekemisestä on kuljettanut seuraa
eteenpäin viimeisen vuoden aikana ja vauhti sen kuin kovenee. On ollut hienoa
kulkea samaa matkaa seuran kanssa. Uusia toimijoita, seuraavia sukupolvia,
yhteistyötä kunta- ja järjestösektorilla avoimesti kaikkien saatavilla sekä
sukupolvien välistä yhteistyötä. Nuoruus, kokemus ja tekemisen meininkiä.
Elämäntyöpalkinto: Juhani Salovaara, Vaasan Kiisto
”Vuonna 1961 seuraan liittyi muuan monipuolinen urheilumies. Lajeina on seurassa on ollut yleisurheilu, painonnosto, kuntourheilu ja on hänet nähty painitrikoot ylläkin aikojen saatossa. Seuran hallitustyöskentely ja painonnostojaoston toimintakin on ollut vuosikymmenten ajan arkipäivää. 87 –vuoden ikäinen painonnoston veteraani muistelee mielellään vanhoja, mutta ajatus lajinsa kehittämisestä on tässä hetkessä. Ihailtavaa intohimoa painonnoston ja kiistolaisuuden puolesta edustaa vuoden elämäntyöpalkinnonsaaja.

Suomen Työväen Urheiluliitto myöntää vuosittain ansioituneille ja pitkäaikaisille toimijoille TUL:n kultaisia ansiomerkkejä ja TUL:n kultaisia seuratyömerkkejä. Ansiomerkit jakoivat TUL:n pääsihteeri Risto Korpela ja TUL:n hallituksen jäsen Maria-Liisa Tuomisto.
TUL:n kultaiset ansiomerkit:Pirkko Kuusi PUS, Erkki Åsvik PUS, Marja-Leena Saarinen PUS
TUL:n kultaiset seuratyömerkit :Reima Lyyluoma Jurvan Voima, Hannele Laaksoharju PUS, Riitta Hautamäki PUS, Veli-Pekka Hautamäki, Kalevi Poikonen PUS
TUL:n Pohjanmaan piirin kultainen ansiomerkki:Jari Koljonen PUS, Jukka Kuusi PUS, Heikki Männistö PUS
TUL:n Pohjanmaan piirin hopeinen ansiomerkki:Rauli Kokkonen PUS, Jorma Kyrönperä PUS, Helvi Riihimäki PUS, Harri Vuorinen PUS, Sanna Räisänen KoJy
TUL100 juhlavuoden mitalit:Katja Kaivonen KasVe, Tarja Tenkula Kisattaret, Maria-Liisa Tuomisto KoJy, Ari Tuurinmäki Ponnistus, Antti Koski Kiisto, Benedek Olah Sisu, Annemari Keltamäki Sisu, Sanna Räisänen KoJy, Pirjo Raito TUL, Tapio Häkkinen TUL, Jarkko Tenkula TUL ja Anja Auvinen Reima