Pohjoisten piirien seurakehityshankkeen työskentely jatkui Seinäjoella 3.-4.11. ty:n kerhotiloissa. Tapahtumaan oli kutsuttu piirihallitusten jäsenet, sekä seurojen puheenjohtajia.
Jutut ‘Arkisto 2007’ kategoriasta
TUL:n Pohjanmaan Piiri hyvin esillä TUL:n Joygames -tapahtumassa Turussa. Pohjanmaa oli kolmanneksi suurin piiri osallistumismäärältään tapahtumassa. Osallistujia oli Kokkolan Jymystä (taidetapahtuma), Seinäjoen Sisusta (Futsal ja sähköpyörätuolisalibandy) ja Yre:stä (maastojuoksu).
TUL:n Pohjanmaan Piiri ry:n Pirjo Urpilainen (hallitus), Esa Ahonen, Katja Tuokkola varanaan Matti Hourula, Katiina Juko (valtuusto) valittiin TUL:n johtaviin elimiin Porissa pidetyssä liittokokouksessa.
Liiton puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Sirpa Paatero Kymistä. Hän toimi edellisellä kaudella varapuheenjohtajana. Uusi puheenjohtaja nähtäneen Seinäjoella Pohjoisen seuraväen “tentattavana” Pyhäinpäivänä marraskuun alussa.
TUL:n Pohjanmaan Piirin hallitus kokoontuu keskiviikkona 23.5. klo 19.00 yhdessä varsinaisten liittokokousedustajien kanssa keskustelemaan mm. puheenjohtajavalinnoista. Lisäksi asialistalla ovat piirin oman strategiatyön käynnistäminen.
TUL:n Pohjanmaan Piiri kävi hyvän keskustelun ja kokouksen Seinäjoen ty:n kerhotiloissa keskiviikkona 18.4.2007. Asialistalla oli varapuheenjohtajan valinta, hallituksen jäsenten ja liittokokousedustajien valinnat. Kokouksessa olivat läsnä 15 seuraa ja 29 virallista kokousedustajaa, sekä piirihallitus.
Kaskisten Veto on esittänyt piirihallituksen jäsentä Katja Tuokkolaa piirihallituksen varapuheenjohtajaksi. Tuokkola on JHL:n toimitsija Vaasasta ja iältään 28 vuotias. Muita ehdokkaita hallitukseen on Markus Aspholm (uusi), Kyösti Nykänen, Marjut Portin, Esko Hyyrönmäki ja Ari-Pekka Harju.
Piirihallituksen kokous Palmahovissa kiirastorstaina klo 15.00. Asioina mm. Konttainen, liittokokousedustajat, piirihallitus, varapuheenjohtaja ja liiton puheenjohtaja.
TUL:n Pohjanmaan piirin delegaatio Anja Auvinen, Veikko Vierimaa, Eino Päivärinta ja Jarkko Tenkula vierailivat Kainuun piirin kutsumana TUL veteraanien tapaamisessa Kajaanissa. Tapahtumassa peräänkuulutettiin alueellista yhteistyötä, valveituneisuutta luottamuspaikkojen jaossa, sekä aktivoitumista liittojuhlien lähestyessä. Noin parisenkymmentä TUL veteraania vaihtoi kuulumisiaan ja mielipiteitään, samalla sopien, että Kemissä tavataan seuraavan kerran näissä merkeissä.
Pohjoisten alueiden veteraanit tapaavat toisensa Kajaanissa 21.2. Pohjanmaan piirin delegaatiota johtaa liiton veteraanijaoston puheenjohtaja Anja Auvinen.
TUL:n Pohjanmaan Piirin seurat ovat olleet koko joygames -ketjun toiseksi aktiivisimpia osallistuja, sillä ainoastaan TUL Kymenlaakso on piiriämme aktiivisempi. Pohjanmaan järjestämä tapahtuma oli Joygames -tapahtumaketjun laajin, monipuolisin ja suurin yksittäinen tapahtuma. Lisäksi onnistunut markkinointi lähialueen seuroille takasi heidän aktiivisen osallistumisen tapahtumaan. Kaiken kaikkiaan aktiiviosallistujia oli 3500.



